-

Syy miksi Runo valitsi Logosolin uudelleen:
“Voin aina soittaa Logosolille ilman pelkoa siitä, että olisin häiriöksi.” Growpoint-kasvihuone kerää huomiota ulkomuodollaan ja...ID: 201
Klikkaa lisää lukeaksesi enemmän...“Voin aina soittaa Logosolille ilman pelkoa siitä, että olisin häiriöksi.”

Growpoint-kasvihuone kerää huomiota ulkomuodollaan ja monikäyttöisyydellään, ollen kesähuone sekä kasveille että ihmisille.

– “Monitoimijyrsin on paras laite keksijälle. Tässä testaan kulmia ja profiileita,” sanoo Runo Johansson Logosol MF30-monitoimijyrsimestä.
Runo Johansson uskoo yritysideaansa. Usko on niin vahva, ettei hän luovuttanut edes silloin, kun hänen puusepänpajansa paloi maan tasalle. Nyt hän on ostanut uudet laitteet Logosolilta ja saanut yritystoimintansa jälleen vauhtiin.
Runon yritysidea on auttaa maailman tärkeintä asiaa: fotosynteesiä. Fotosynteesi on prosessi, jossa auringon energia auttaa viherkasveja muuttamaan hiilidioksidia ja vettä ruoaksi.
”Meidän täytyy oppia työskentelemään luonnon kanssa, ei sitä vastaan,” sanoo Runo, joka jo varhain sitoutui ympäristönsuojeluun.
Kun hän alkoi ajatella ympäristöä, sitä pidettiin boheemina. Tänä päivänä todellisuus on saavuttanut meidät muutkin. Nobelin palkinto annettiin Al Gorelle sekä Hallitustenväliselle ilmastonmuutospaneelille. Yhteinen ympäristömme on nyt asialistan kärkipäässä..
Tilaa oppimiselleSe mikä erottaa Runon suurimmasta osasta muuta väestöä on, että hänen sitoutumisensa ei jää vain puheiden tai kirjoitusten tasolle. Hän on luonut ”oppimishuoneen”, jossa elämän edellytykset ovat selviä ja ymmärrettäviä. Se on kasvihuone nimeltään GrowPoint.
Kasvihuone on itsekantava ja hyvin vahvan ristikkorakenteen omaava, jonka tyyli tuntuu vetoavan moniin. Tyylikäs, on yleisin kommentti. Jokainen rakennuksen elementti on kolmionmuotoinen, puinen kehys päällystettynä läpinäkyvällä, eristävällä polycarbonaatilla. Nämä elementit on yhdistetty puolikkaan pallon muotoon.
Rakenteella on monia etuja. Se on esiasennettu, ja siksi helppo koota. Rakenne kestää myös tuulta ja muita sääoloja paremmin kuin tavalliset kasvihuoneet, ja se on sisustettu sekä kasveille, että ihmisille.
“18 neliömetrin tilaan mahtuu noin 5000 siemenkasvia, pöytä ja viisi tuolia. GrowPoint-kasvihuone toimii myös loistavasti huvimajana,” sanoo Runo.
Työpaja paloi maan tasalleSäänkestävyys tuli testattua, kun Gudrun-myrsky iski eteläiseen Ruotsiin. Ruotsin yliopiston maanviljelystiedekunnan puutarhassa Alnarpissa on GrowPoint-kasvihuone. Myrsky teki paljon tuhojaan puutarhalla, mutta kasvihuoneesta vahingoittui vain muutama ilmastointiluukku.
Koko rakenne ja sen toimivuus on mietitty loppuun asti, mutta kun kiinnostus sitä kohtaan oli aika muuttaa myynniksi, jotain tuhoisaa tapahtui. Tehdasrakennus paloi maan tasalle. Koko varasto ja tuotantolaitteet tuhoutuivat tulipalossa. Menetettyjen laitteiden joukossa oli mm. Logosol PH260-nelikutterihöylä ja MF30-monitoimijyrsin.
Tämän luokan katastrofi olisi saanut monen innokkaammankin ihmisen luovuttamaan. Mutta näin ei tehnyt Runo Johansson. Odotellessaan työpajansa uudelleenrakentamista, hän vuokrasi hallin Limmaredista ja hankki uudet laitteet:
”Logosolin valinta uudelleen oli luonnollista. Pienimmistäkin ongelmista voit soittaa Logosolin tukeen ja saat joka kerta ammattimaista ja ystävällistä palvelua,” sanoo Runo.
Tällä kertaa, laitteiston kokoonpano muuttui kuitenkin hieman, johtuen taloudellisista syistä. Runo osti MH410-multihöylän (oiko- ja tasohöylä), PS315-paloittelusahan ja hänen työssään korvaamattoman MF30-monitoimijyrsimen.
Erilliset laitteet sopivat paremminRuno valitsi erilliset laitteet monitoimikoneen sijaan ja tässä on selitys:
“Työpajan toiminnot on helpompi järjestää erillisillä koneilla. Sitä paitsi saman laatuinen monitoimikone on paljon kalliimpi hankinta,” sanoo Runo.
Kone, jota Runo arvostaa eniten on monitoimijyrsin. Hän käyttää sitä kulmien ja profiilien testaamiseen ja sovittamiseen, ennen niiden tuotantoa. Konetta käytetään myös liitoksien ja urien tekemiseen.
Kun oikea muoto on löytynyt, hän tilaa terät ja aloittaa tuotannon multihöylällä, joka on varustettu myös sivukuttereilla.
”Kaksi henkilöä voi työskennellä koneella yhtä aikaa. Toinen huolehtii liitosvaiheesta ja toinen höylää ja jyrsii. Tiedän, että nelikutterihöylä antaisi enemmän mahdollisuuksia ja olisi hieman parempi tuottavuudeltaan, mutta monitoimijyrsin riittää niiden yksityiskohtien tekemiseen, joita tuotteissani tarvitsen,” sanoo Runo.
GrowPoint-kasvihuonetta on saatavana muutamassa vakiokoossa, alkaen 15 m2. Laitteiston monipuolisuudesta johtuen useita sisustusvaihtoehtoja ja –optioita on toteutettavissa, täysin asiakkaiden toiveiden mukaan.
Seuraava hankinta on klyyvisahaEnsimmäiset kokeilut tehtiin alumiiniprofiilein, mutta hyvin nopeasti Runo vaihtoi puuhun. Se on paljon luonnollisempi materiaali, jota arvostavat myös asiakkaat. Elementit tehdään männyn sydänpuusta, lehtikuusesta tai tammesta. Tavoite on käyttää mahdollisimman paljon puuta omasta metsästä. Tämän vuoksi Runo on perustanut yhteistyön lähellä toimivan yrityksen, Limmaredissa sijaitsevan Å-sagetin kanssa.
Seuraava hankinta on jälleen uusi laite Logosolilta, Klyyvisaha KS150. Klyyvisaha täydentää sujuvaa tuotantoa omasta puutavarasta tehtyjen palkkien käsittelyssä.
Runon kasvihuone sisältää toimintoja, ajatuksia ja ideoita, joiden kuvaamiseen ei riittäisi muutama sivu. Siksi suosittelemmekin käyntiä yrityksen web-sivustolla, www.growpoint.se. Lopuksi lainaus Runon yhteenveto työstään, runomuodossa: “Jos luomme ympäristön, jossa perhoset ovat onnellisia, mielemme avautuu ja suut on ruokittu”.
-

Tarkkuussaha ammattilaisille hämmästyttävään...
Logosol PS315 -laitteen myötä myös sinulla on mahdollisuus suoda itsellesi tämä ylellisyys Bengt-Olov Byström, VD på Logosol, tror mycket på...ID: 202
Klikkaa lisää lukeaksesi enemmän...Logosol PS315 -laitteen myötä myös sinulla on mahdollisuus suoda itsellesi tämä ylellisyys
Logosol PS315 on tarkkuussaha, johon myös pienillä puusepänverstailla ja laatutietoisilla harrastelijoilla on varaa. Se on yhtä tukeva ja monipuolinen kuin monet teollisuussahat.
Bengt-Olov Byström, VD på Logosol, tror mycket på den nya formatsågen!
Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Tämä on tunnettu muotosahana, tasaussahana tai halkaisusahana. Koneesta on saatavana eri kokoja yksinkertaisista levymalleista teollisuudessa käytettyihin tietokoneohjattuihin valurautamalleihin. Se on yhdessä oiko- ja tasohöylän sekä pylväsporan kanssa puusepänverstaan tärkeimpiä koneita.
Logosol on päättänyt antaa koneelle nimeksi PS315. Lyhenne merkitsee tarkkuussahaa (precisionssåg) ja numerot sen perässä ovat kallistettavan terän läpimitta. Saha näyttää ammattilaissahalta, toimii kuin ammattilaissaha ja tuntuu samalta kuin ammattilaissaha. Mutta hintalappunsa ansiosta se on mahdollinen muillekin kuin ammattilaisille.
Logosol PS315 -sahassa on yhdistetty sahapöytä ja valurautainen runko. Kelkka liikkuu 16:n 19 mm:n teräskuulan päällä, jotka ovat suoraan valurautaan kiinnitettyjen karkaistujen teräspalkkien päällä. Tämä jäykkä rakenne takaa suurimman mahdollisen tarkkuuden. Kaikki kiinnitystuet ovat teollisuuslaatua ja niitä voidaan tarkkuussäätää.
Säädettävän terän halkaisija on 315 mm ja se sopii sekä levymateriaalin että massiivipuun työstöön. Kelkalla on tilaa jopa 1 200 mm:n levyisille levyille ja pidennyspöydän avulla laitteella voidaan käsitellä kaikenkokoisia levyjä.
Tarkkuussaha on monipuolinen kone. Voit käyttää sitä puutavaran katkaisuun, viistokatkaisuun ja halkaisuun. Sitä voidaan käyttää myös levymateriaalin uritukseen ja yhteen liittämiseen sekä muotosahaukseen. Kyseessä on kone, jota ilman ammattilainen ei tule toimeen. Logosol PS315 -laitteen myötä myös sinulla on mahdollisuus suoda itsellesi tämä ylellisyys.
