Kuinka PH260-höylää käytetään venäläisittäin
![]() |
|
– Saimme höylän kolme kuukautta sitten ja olemme vielä kokeiluvaiheessa, sanoo Andrej Jurov, joka on yksi hankkeen aloitteentekijöistä.
|
![]() |
|
Andrej and Nikolai Jurov.
|
![]() |
|
Liikeideana ovat ylelliset valmiiksi maalatut aitaelementit.
|
![]() |
|
Ensimmäinen ja tärkein uudella höylällä toteutettava hanke oli uusi sauna. |
Pelengissä, Pietarin ulkopuolella sijaitsevalla entisellä kollektiivitilalla varustaudutaan tulevaisuuteen Logosolin nelikutterihöylän avulla.
Laitetta käytetään sekä alueella sijaitsevien kolmen tilan kunnostamiseen että valmiiden aitojen tuottamiseen.
Kolhoosi on lakannut toimimasta jo kauan sitten. Nykyään alueella toimii yksityisiä tiloja, joiden pääelinkeinona on perunanviljely. Kolme perhettä on ostanut yhdessä Logosol PH260-höylän.
– Saimme höylän kolme kuukautta sitten ja olemme vielä kokeiluvaiheessa, sanoo Andrej Jurov, joka on yksi hankkeen aloitteentekijöistä.
Emme suosittele kokeilemaan seuraavaa...
Kyse on kokeilusta. Logosol ei suosittele tekemään seuraavaa.
Höylää käytetään myös halkaisusahana. Se on mahdollista irrottamalla sivukutterit ja asentamalla vetoakseleihin pieni sahanterä. Siirrettävää akselia säätämällä terät limittyvät ja höylä toimii halkaisusahana.
– Laite toimii vallan erinomaisesti, sanoo Nikolai Jurov, joka on yksi höylän omistajista.
Tämän jälkeen hän ottaa esiin sormijatkamiseen tarkoitetun terän. Se asennetaan siirrettävään sivukutteriin ja sitä käytetään päätejatkamiseen. Puutavara työnnetään höylään takakautta, ulostulevalta puolelta.
Myös tämän väitetään toimivan, mitä vahvistaa se tosiasia, että Andrejlla ja Nokalajlla on molemmilla kaikki sormet tallella ja että höylä on vahingoittumaton. Mutta kuten sanottu, emme suosittele kokeilemaan tätä.
Sauna on tärkein
Tilat sijaitsevat viljavalla maanviljelysalueella keskellä tasankoa. Siellä ei kasva paljoakaan sahauskelpoisia puita, vaan tukit ostetaan Karjalasta. Se on halvempaa kuin ostaa paikallisilta sahoilta ja myös tavaran laatu on parempaa.
Höyläkoneen ensimmäinen tehtävä oli tuottaa listoja ja paneeleja tilojen kunnostusta varten. Yksi hankkeista on ollut reilunkokoisen puulla lämmitettävän saunan rakentaminen. Sauna on näillä seuduin vähintään yhtä tärkeä kuin Suomessa, joten se oli ensimmäisenä listalla.
– Olemme erittäin tyytyväisiä tulokseen, sanoo Andrej.
Sauna on rakennettu hirsimökkiin ja kaikki sen sisäosissa oleva puutavara on höylätty PH260-koneella.
Mutta sijoituksen varsinainen tarkoitus oli saada uusi tulonlähde perunan rinnalle.
Valmiiksi maalattuja aitaelementtejä
Suunnitelmana on valmiiksi maalattujen aitaelementtien valmistaminen. Tuotanto on jo aloitettu ja sarjatuotantoa varten tarvittavat investoinnit on tehty. Paikalla on myös puutavaran kuivaamo ja ruiskukaappi maalausta varten. Höylä on sijoitettu entiseen perunavarastoon ja samoissa tiloissa on myös työstöohjaimia (jigejä) aitojen tehokasta tuotantoa varten.
– Olemme jo saaneet tiedusteluja tukkukauppiailta ja rakennustavarataloilta, mutta tarkoituksemme on myydä suoraan tilalta, sanoo Andrej.
Aidat ovat huomattavasti korkealaatuisempia kuin ne valmiit aitaelementit, joita myydään ruotsalaisissa rakennustavarataloissa. Kaavaillut asiakkaat löytyvät lähiympäristöstä. Alueella rakennetaan paljon uutta, etupäässä ylellisiä omakotitaloja, joita varten tarvitaan laadukkaampia aitoja.
Naapurina Venäjän Versailles
Selitys alueen suosiolle löytyy muutaman kymmenen kilometrin päästä entisestä kolhoosista. Siellä sijaitsee nimittäin Pietarhovi, joka on yksi läntisen Venäjän suosituimmista turistikohteista. Kyseessä on tsaari Pietari Suuren kesäpalatsi Suomenlahden rannalla. Pietarissa sijaitseva talvipalatsi on maailmankuulu, mutta tsaarin "kesämökki" on sitäkin vaikuttavampi. Tsaari ei kaihtanut keinoja päihittääkseen Ranskan Aurinkokuninkaan rakennuttaman Versaillesin, linnan jonka inspiroimana Kustaa III rakensi aikanaan Drottningholmin. Ruotsin linna on kuitenkin vain kalpea kopio alkuperäisestä, suurenmoinen Pietarhovi sen sijaan painii samassa sarjassa ranskalaisen esikuvansa kanssa.
Jos käyt Pietarhovissa, kiinnitä huomiota linnalle johtavan tien varrella olevien ylellisten talojen aitoihin. Ne on voitu tehdä Logosol H260-höylällä.




